Viimeisimmästä treenikerrasta on saattanut vierähtää pidempi tovi. Tekisi mieli lähteä liikkeelle ja huono kunto painaa mieltä. Liikkeelle lähtö ei vaan onnistu.
Tiedosta tilanteesi ja se mitä haluat tehdä. Anna itsellesi hieman aikaa pohtia miksi olet ollut liikkumatta. Mikä siihen on johtanut? Onko syynä ollut työkiireet, sairastelut vai ehkäpä laiskuus? Kun syy on selvillä, tilanteeseen on helpompi tehdä muutos.
Muutoksen ensiaskeleet. Kun liikkumattomuuden syy on selvillä ja tiedät mitä haluat tehdä, on aika tehdä suunnitelma. Suunnitelmassa täytyy olla konkreettiset askeleet sille mikä vie sinua kohti tavoitteita ja sille mitä haluat tehdä.
Millaisia askeleita? Muutoksen ensiaskeleet ovat pieniä tekoja joita teet joka päivä. Teot voivat tuntua mitättömän pieniltä, mutta sinulle ne ovat tärkeitä. Ne on hyvä listata, jotta ne tulee myös tehtyä. Kirjaa paperille vaikkapa 10 pientä tekoa joita teet päivittäin. Näiden tekojen pitää jokaisen viedä sinua kohti sinun omaa tavoitetta. Tekoja voi olla esimerkiksi: käytän portaita hissin sijasta, kävelen lähikauppaan, venyttelen 10 min, käyn jumppatunnilla jne. Älä kuitenkaan tee näistä stressiä, koko listaa ei tarvitse joka päivä tehdä läpi.
Kun teoista tulee rutiini, olet huomaamattasi liikkunut joka päivä vähän enemmän. Näin liikunnasta tulee hiljakseen luonnollinen osa arkeasi ja siitä muodostuu mukava elämäntapa, joka parantaa elämänlaatuasi.
Käy lukemassa heikon kunnon merkeistä TÄÄLTÄ.
